BLOGI

Ohjelmistokehityksen päällikkö Arho Huttunen

Arho Huttunen aloitti heinäkuussa Fluentin ohjelmistokehityksen päällikkönä. Alalla monipuolisissa työtehtävissä harjaantunut Arho toivoo nostavansa Fluentin ohjelmistokehittäjien työtyytyväisyyden alan kärkeen Joensuussa.

Heinäkuun alussa Fluentilla aloittanut Arho Huttunen tiesi mitä odottaa liittyessään Fluentin työyhteisöön: aiemman työkokemuksensa alalla muun muassa Nordealla ja Abloylla tiiminvetäjänä sekä Fastroilla ICT-arkkitehtina hankkinut Arho oli ehtinyt tutustua syvällisesti suurten yritysten toimintatapoihin ja hierarkiaan, joten loikkaus pienempään ICT-alan yritykseen tulisi olemaan muutos monellakin tapaa.

”Siinä on varmasti puolensa ja puolensa – yritys antaa raamit, joiden puitteissa toimia, mutta saan aika pitkälti vapaat kädet lähteä tekemään hommia. Työnkuva ei ole yhtä rajattu kuin suuremmissa yrityksissä, joten vaikutusmahdollisuudet ovat laajemmat. Pienessä porukassa pysyy myös hyvin kiinni päivittäisessä tekemisessä, sillä hierarkia on matalampi”, Arho Huttunen miettii.

Pienessä porukassa pysyy hyvin kiinni päivittäisessä tekemisessä, sillä hierarkia on matalampi.

Arhon titteli, ohjelmistokehityksen päällikkö eli head of software development, on Fluentilla täysin uusi.

”Fluentilla on kaksi ohjelmistokehitystiimiä, ja minun tehtävänäni on nyt ikään kuin katsoa molempien perään ja yrittää kehittää niiden toimintatapoja. Fluentilla ei ole aiemmin ollut teknistä johtajuutta tähän tapaan, ja selkeästi sille ilmeni nyt tarve. Tässä asemassa toimin myös linkkinä sovelluskehittäjien ja tuotejohtajan välillä”, Arho kertoo.

Arho kuitenkin korostaa, että hänen roolinsa on ennemminkin valmentava kuin johtava.

”Tässä toimenkuvassa pitää pystyä ymmärtämään, mitä ongelmat ovat, ja ohjaamaan tekemistä sitä kautta oikeille raiteille – kuitenkaan määräämättä, että näin sen homman nyt pitää mennä. Olen nähnyt jo alaa niin laajalti, että olen huomannut, että ongelmat eri yrityksissä eivät useinkaan ole kovin uniikkeja vaan pikemminkin universaaleja.”

Arho Huttunen toivoo jatkavansa Fluentin jo aloitettua linjaa sovelluskehityksen ja myynnin ja markkinoinnin lähentymisestä ja yhteishengen kasvattamisesta.

Esimerkiksi sovelluskehityksen puolella ei riitä, että on teknisesti pätevä, vaan on tärkeää ymmärtää myös toimialaa paremmin.

”Haluaisin rakentaa siltaa eri osastojen välille ja vahvistaa ajatusta siitä, että tätä hommaa tehdään yhdessä. Esimerkiksi sovelluskehityksen puolella ei riitä, että on teknisesti pätevä, vaan on tärkeää ymmärtää myös toimialaa paremmin.”

Arho korostaa myös työntekijöiden tyytyväisyyden tärkeyttä. Hän toivookin developer experiencen, ohjelmistokehittäjien työtyytyväisyyden, nousevan Fluentilla uudelle tasolle – eikä tavoitteena ole enempää tai vähempää kuin Joensuun kärkikasti, ainakin ensi alkuun.

”Tahtoisin, että työntekijöillä olisi oikeasti hauskaa, ja että työnteosta häviäisi kiireen tuntu. Kun homma toimii ja asioita tehdään laadulla, virheettömyys tulee tavallaan sen mukana ja hommat alkavat rullata omalla painollaan”, Arho päättää.