Tervetuloa Fluent Planner ja Fluent Go!
Fluentin perustamisen taustalla oli vahva tahto auttaa rakennusalaa ottamaan tuottavuusloikan. Nyt lukuisten asiakaskeskustelujen ja intensiivisen kehitystyön jälkeen voimme esitellä teille kaksi uutta sovellusta, jotka ovat osa kasvavaa Fluent Construction -tuoteperhettä.
Olemme toteuttaneet tuotannonohjausjärjestelmämme huomioiden eri käyttäjäryhmien tarpeet ja panostaneet sujuvaan käyttökokemukseen vaativissa olosuhteissa. Kehitystyön aikana saimme arvokasta palautetta rakennusliikkeiltä. Olemme kuulleet ja kuunnelleet asiakkaita.
Asiakkailta on tullut selkeä viesti: on aika siirtyä pois papereista ja irrallisista tiedostoista nykyaikaan.
Uskomme vahvasti, että tämä tuotepari tulee mullistamaan rakennustyömaat. Se vastaa tarpeeseen, joka rakennustyömailta on meille kuulunut.
Fluent Planner
Fluent Plannerilla teet koko työmaan tuotantosuunnitelmat yhdessä näkymässä. Sovelluksen avulla suunnittelu on huomattavasti täsmällisempää, ja historiatiedon pohjalta pystyt jatkossa ennakoimaan tulevia ongelmakohtia. Jatkossa tiedät mihin hukka-aika rakennustyömaalla kuluu.
Fluent Go!
Fluent Go! on nopea ja helppokäyttöinen, työmiehen taskussa kulkeva tiedonkeräyssovellus. Mobiilisovellus kerää kaikki keskeytymisen syyt yhteen paikkaan. Tieto siirtyy reaaliaikaisesti Fluent Planneriin, josta työnjohtaja saa tiedon töiden kestoista ja viivästymisistä sekä näkee helposti ongelmakohdat. Enää ei aika kulu turhauttavaan odotteluun, kun työnjohdolla on oikea tilannekuva hallussa.
Toimivat yhdessä tai erikseen
Sovelluksia on mahdollista käyttää joko yhdessä tai erikseen. Luonnollista on, että yhdessä käytettynä niistä saa parhaimman hyödyn irti, mutta myös erikseen käytettynä ne mullistavat tapasi johtaa rakennustyömaata.
Tutustu uusiin tuotteisiimme täällä.